saamattomuus

On mietityttänyt, miksei sitä meinaa saada mitään aikaiseksi. Miksi vain suunnittelee ja miettii, ja lykkää sitten toteuttamista hamaan tulevaisuuteen. Kyse on kuitenkin ihan mukavista asioista, jotenkin niistä lipsuu helpommin kuin vaikkapa työvoimatoimistossa käymisestä.

Tänään esimerkiksi. Sain hetken omaa rauhaa ja kirjoitin ensimmäistä kertaa sitten maanantain. Sitten, kun pääsin tietyn matkan eteenpäin, jätin Spotifyn soittamaan Jefferson Airplanea ja nappasin hyllystä kirjan Suomalainen šamanismi. Senkin lukemisen aloittamista olin lykännyt puolitoista vuotta. Kelasin mielessäni, että Kalevalakin pitäisi oikeastaan lukea (aloitettu ehkä kolme vuotta sitten), kuten myös monta muuta kirjaa.

Siinä makuuhuoneen sängyllä lukiessani mietin myös, että minun on pitänyt piirtää ja maalata itselleni kirjanmerkkejä. Tuollaiseen kirjaan kun ei mitään junalippua tai koirankorvaa viitsi laittaa. Suunnittelin jopa kirjanmerkin valmiiksi, hahmottelin mielessäni, mitä paperia valitsisin, mitkä työvälineet, minkä aiheen. Oli tarkoitus "ihan pian" nousta ylös, vaihtaa musiikkia ja ryhtyä töihin, mutta sitten alkoi kovasti unettaa.

Mietin paljon mielessäni poneja, neuleita, maalauksia, toisinaan pyörittelen mielessäni pitkäänkin jonkin tekstin ideaa ennen kuin alan kirjoittaa. Useasti en vain saa aikaiseksi, en ainakaan heti. Siksi kaikenlaiset deadlinet ovat hyviä. Jos en olisi näin hyvä valehtelemaan itselleni, asettaisin deadlineja myös ihan vapaaehtoisiin projekteihin. Joka tapauksessa tämä saamattomuus ärsyttää. Ei ole muka aikaa/jaksamista/välineitä maalata, kirjoittaa, blogata, neuloa, vaikka kaikki olisi kiinni järjestelyistä ja omasta perseestä. :D

Mistä tulikin mieleeni: voisin vihdoin muistaa maksaa neuleretriitin loppumaksun (eräpäivä vasta viikon päästä, mutta rahat ovat olleet tilillä jo monta päivää) ja katsoa, mitä lähettäisin Viita-akatemian seuraavalle kerralle luettavaksi...