Tämä vuodenaika on luomisen aikaa. Imen energiaa valloittavan viileistä päivistä, siitä tietystä syksyn tuoksusta, kirpeydestä ja kuulaudesta. Annan sateen lävistää savurenkaat, pisaroiden laskeutua takille, hiuksille, silmälaseille. Vedän sisääni sitä voimaa, joka talven aikana muuttuu tekstiksi, neuleiksi, taiteeksi.
Hion päässäni henkilöhahmojen luonteita, tapahtumia, paikkoja, valmistaudun ensi kuun kirjoitustyöhöni henkisesti.
Kädet hakeutuvat puikoille ja langoille, suunnittelevat väriyhdistelmiä, pintoja, muotoja.
Neulemuistikirjani sivuille ilmaantuu kuin tyhjästä suunitelmia kustomoiduiksi poneiksi, käyn mielessäni läpi baittilaatikkoni sisältöä, jouhikokoelmaani, maalejani.
Lankalaatikoita kolutessa pysähdyn yhä useammin valkoisten lankojen kohdalle, suunnittelen etukäteen, millä maulla ne värjäisin, mitä värjätyistä langoista tekisin.
Selailen korutarvikeliikkeen sivuja, pysähdyn ajatuksissani usein purkilliseen valmiita tikkareita työpöydälläni. Olen suunnitellut nyt valmiiksi paljon, tiedän, mitä olen tekemässä.
Nyt on juuri se pysähtymisen hetki. Hiljaisuus ennen musiikkia. Mieleni on silti kuin myrskyn keskellä, täynnä ideoita, assosiaatioita, värejä, sanoja, muotoja, työvaiheita, jotka suorittaa sitten, kun on siihen valmis.
Ja minä tiedän sen, että hiljaisuus päättyy pian. Voin jo melkein tuntea, kuinka korut ja silmukkamerkit muodostuvat käsieni välissä. Kuinka maali tarttuu muoviseen pintaan, miltä poninjouhet tuntuvat. Miten teksti valuu sormenpäistäni näppäinten kautta ruudulle.
Nyt, juuri nyt, keskityn neulomaan, saattamaan keskeneräisiä loppuun, jotta voin aloittaa jotakin uutta pian.
Hion päässäni henkilöhahmojen luonteita, tapahtumia, paikkoja, valmistaudun ensi kuun kirjoitustyöhöni henkisesti.
Kädet hakeutuvat puikoille ja langoille, suunnittelevat väriyhdistelmiä, pintoja, muotoja.
Neulemuistikirjani sivuille ilmaantuu kuin tyhjästä suunitelmia kustomoiduiksi poneiksi, käyn mielessäni läpi baittilaatikkoni sisältöä, jouhikokoelmaani, maalejani.
Lankalaatikoita kolutessa pysähdyn yhä useammin valkoisten lankojen kohdalle, suunnittelen etukäteen, millä maulla ne värjäisin, mitä värjätyistä langoista tekisin.
Selailen korutarvikeliikkeen sivuja, pysähdyn ajatuksissani usein purkilliseen valmiita tikkareita työpöydälläni. Olen suunnitellut nyt valmiiksi paljon, tiedän, mitä olen tekemässä.
Nyt on juuri se pysähtymisen hetki. Hiljaisuus ennen musiikkia. Mieleni on silti kuin myrskyn keskellä, täynnä ideoita, assosiaatioita, värejä, sanoja, muotoja, työvaiheita, jotka suorittaa sitten, kun on siihen valmis.
Ja minä tiedän sen, että hiljaisuus päättyy pian. Voin jo melkein tuntea, kuinka korut ja silmukkamerkit muodostuvat käsieni välissä. Kuinka maali tarttuu muoviseen pintaan, miltä poninjouhet tuntuvat. Miten teksti valuu sormenpäistäni näppäinten kautta ruudulle.
Nyt, juuri nyt, keskityn neulomaan, saattamaan keskeneräisiä loppuun, jotta voin aloittaa jotakin uutta pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti