without each other's help there ain't no hope for us

Marraskuu on kohta ohi. Se on merkinnyt minulle oman kirjoitusrutiinin ja rytmin löytymistä, valtavan upeaa matkaa toisenlaiseen maailmaan kuin tämä missä itse elän. Se on ollut minulle henkilökartan piirtämistä, öisten ajatusten raapimista valkotaulun pintaan etten unohtaisi niitä, uusien asioiden oppimista ja tiedonhakua. Pääosin se on ollut yllättävän soljuvaa flow'ta, tekstin siirtymistä päästä sormien kautta koneelle, mutta osittain myös hiusten haromista, tupakkataukoja ja pusertamista. Unohtamatta kokopäiväistä ajatustyötä vielä kirjoittamattoman tekstin osalta ja unettomia öitä, joina kääntyilin sängyssä aivot ylikierroksilla käyden.

Omalta osaltani Nanowrimo tuli päätökseen jo perjantaina, kun otin vajaan 4000 sanan loppukirin.

Kirjoitin 28 päivän (miinus yksi haipakkapäivä siinä välissä, kun en ehtinyt kirjoittaa sanaakaan) aikana 50638 sanaa. Kirjoitin kokonaisen tarinan alusta loppuun ja olen jopa tyytyväinen siihen, mitä kirjoitin. Tekstin eteen on tehtävä vielä rutkasti töitä, tämä oli vasta ensimmäinen versio, mutta juuri tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa tiedän, mitä tulen tekstille tekemään. Mitä muutan seuraavaan versioon.

Lukijat ovat silti aina tärkeitä. Ilman lukijoita teksti ei pääse eloon, enkä itse saa uusia näkökulmia. Siksi pyydänkin juuri Sinua, joka tunnet minut ja joka haluat lukea juuri syntyneen tekstini, ottamaan yhteyttä. Kommentoi tai ota yhtettä irkissä /msg asarum mailiosoitteen kera. Aion tehdä tekstille nyt joulukuun aikana kevyen muokkauksen pahimpien virheiden vuoksi, mutta sitten olen valmis antamaan sen lukijoiden armoille. Sillä kaipaan kritiikkiä ja kommentteja.

P.S. Ihan tuikituntemattomille en tekstiä (tässä vaiheessa) anna luettavaksi, eli avunpyyntö koskee ihmisiä, jotka minut jollakin tavalla tuntevat. :)

asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi

• Kirjoittaminen ja se, että se sujuu. Sain kehitettyä juonta aika hyvin ja näin ollen myöhemmässä vaiheessa saan yhdistettyä tarinan palaset.
• Ensilumi!
• Omatekoiset mustikka-wienernougat-muffinit.
• Aamukahvi ja sen kanssa itseoikeutetusti nautittavat leivät (voita, juustoa, kalkkunaleikkelettä, kurkkusiivuja).
• Uudet langat ja niihin liittyvät suunnitelmat.
• Uuden serkun odottaminen ja siihen liittyvä lahjasuunnittelu.
• Petrooli ja turkoosi sekä niiden kanssa ruskea.
• Nappirasiat ja napit muutenkin.
• Lauantai-illan viettäminen kotona omatekoisen lasagnen, parin viinilasillisen ja hyvän elokuvan (kuten Kummisetä) kanssa.
• Se, kun nukkuva kissa kääntää kylkeään, huokaa nautinnollisesti ja maiskuttaa ehkä vähän.
• Kun Pessi tulee itsenäisesti sohvalle viereen makaamaan, kehrää kovaan ääneen kun vähän rapsuttaa ja vain on siinä, lämmittämässä.
• Momon "kiihdytysääni": kun sillä on iltavilli menossa, se ottaa ensin vähän vauhtia ja lähtee sitten juoksemaan hurjaa vauhtia päästäen lähtiessään sellaisen "NIUUUUUU!" -äänen. Hassu. :D
• Valkotaululle (minulla on sellainen lähellä paikkaa, jossa kirjoitan) kirjoittaminen, varsinkin erilaisten kaavioiden ja henkilökarttojen tekeminen.
• Shamaanirummun tuntu ihoa vasten.
• Hyvät kirjat (viimeksi luettu Anja Kaurasen Tushka, nyt työn alla Stephen Kingin Epätoivon Kaupunki).
• Villasukat, varsinkin, kun ne on tehnyt itse.
• Paperikaihdin, jonka Santtu asensi olohuoneenkin ikkunaan (makuuhuoneessa sellainen jo on). Siitä ikkunasta paistaa aina talvella päivällä aurinko niin, että se häiritsi kirjoittamistani, kun verhoja ei saanut kunnolla vedettyä ikkunan eteen. Nyt ei häiritse, eikä muutenkaan enää tunnu että asuisi akvaariossa (ikkunat kadulle päin).
  

I'm happy, hope you're happy too

Katsoimme tänään Ashes to Ashesin ensimmäisen kauden viimeisen jakson, ja täytyy sanoa, että voi Gene Hunt sentään! Grrrrr.... (Ja hys nyt vaan siellä siitä, että aina kuolaan vanhojen ukk... vähän vanhempien miesten perään... :P)

Kyyneleetkin olivat herkässä, täytyy myöntää. Tuollaiset vetää kyllä aina tunteelliseksi. Hyvä sarja, täytyy sanoa, vaikka myönnetään, että sitä jaksoi katsoa lähinnä D.C.I. Huntin viehätysvoiman vuoksi. Kyllä Life on Mars oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa, myös kappaleena.

Olen palannut kirjoittamaan. Se tuntuu todella hyvältä pitkän tauon jälkeen. Huomaa sen, kuinka voi saavuttaa flow'n, kun vain aloittaa. Tänä vuonna en myöskään aio kirjoittaa öitä läpeensä, nyt kun olen saanut unirytmin melko mukavaksi. Paljon kivempi, kun päivällä on sitä omaa aikaa. :) Ja sitten kun on päivällä saanut sanamääränsä kirjoitettua, voi loppuillan neuloa. Nimimerkillä "projektilaatikko pursuilee yli".

Mistä puheen ollen, taidan mennä neulomaan toista korvaa. (Schatten lauantaina.)

Sikajaperrrrrkele!

Se on taas täällä.

Sen kunniaksi sivupalkkiin sanamäärän ilmoittava juttuasia. Tämän päivän tavoite tehty! :)