Eli varoittava tarina siitä, että karmalle ei kannata vittuilla.
Minua on, niin kauan kuin muistan, seurannut juhlakarma. Pahimmillaan tämä karma on syntymäpäivien kohdalla.
En muista kuin muutaman sellaisen syntymäpäivän, jolloin ei olisi tapahtunut jotain tunnelmaa latistavaa. Tietysti ihan pienenä vietetyt syntymäpäivät muistaakseni sujuivat hyvin, mutta myöhemmin on ollut kaikenlasta riidoista ja juhlien jälkipuinneista aina läheisen ihmisen menettämisen pelkoon. Useimmiten kukaan ei päässyt tai halunnut tulla juhliini tai edes kahville.
Näin aikuisiällä syntymäpäiväni ovat onnistuneet parhaimmin, jos olen pyrkinyt unohtamaan sen päivän tai jos olen vain ex tempore tehnyt jotain pikkuisen arkea spesiaalimpaa. Esimerkiksi iltaviileällä kävely Näsinneulaan oli melko unohtumaton kokemus, hyvässä mielessä.
Kuten läheiset tietävät, kirjoittajalla oli viime viikolla syntymäpäivä. Olin päättänyt jo ajoissa keväällä, että tänä vuonna kyllä annan piut paut koko hemmetin karmalle, onhan tässä ympärillä ihmisiä jotka varmasti haluavat tulla pieniin illanistujaisiin. Yhdistin tähän suunnitteluuni kevätsiivouksen ja juhlia ajatellessani sainkin asunnon yllättävän siistiksi ja edes jonkinlaiseen järjestykseen. Kaksi viikkoa siinä hommassa menikin (eikä vieläkään ole kunnollisen järjestyksen osalta aivan valmista). Kutsuin liudan ystäviä, muutama tärkeimmistä oli varmistanut tulonsa ja yhdeltä, joka ei juhliin olisi päässyt, sain ihanan ja mieluisan lahjan. :)
Tähän asti kaikki tuntui sujuvan hyvin. Keskiviikkona ostin läjän ruokaa ja tein ylimalkaisen aikataulutuksen, milloin tekisin mitäkin. Torstaina siivosin vielä hiki hatussa, paistoin kasan muffineja ja vastaanotin isäni ja tämän naisystävän kahvittelun merkeissä.
Perjantaina pari tuntia heräämisestä iski vatsatauti. Juhlat oli peruttava. Siinä vaiheessa teki mieli heittäytyä lattialle selälleen, hakata lattiaa käsillä ja jaloilla ja huutoitkeä, että EN HALUUUUUU!
Nyt, ihanien tervehtymistoivotusten ja itsensä lähiaikoina kahville kutsuneiden ystävien sekä lohtushoppailun jälkeen mieli on edelleen vereslihalla, mutta ihan yhtä paljon ei enää harmita. Ehkä minun on luovutettava, olen selvästi niin surkea juhlanjärjestäjä, että kohtalo laittaa aina sormensa peliin. :P
Minua on, niin kauan kuin muistan, seurannut juhlakarma. Pahimmillaan tämä karma on syntymäpäivien kohdalla.
En muista kuin muutaman sellaisen syntymäpäivän, jolloin ei olisi tapahtunut jotain tunnelmaa latistavaa. Tietysti ihan pienenä vietetyt syntymäpäivät muistaakseni sujuivat hyvin, mutta myöhemmin on ollut kaikenlasta riidoista ja juhlien jälkipuinneista aina läheisen ihmisen menettämisen pelkoon. Useimmiten kukaan ei päässyt tai halunnut tulla juhliini tai edes kahville.
Näin aikuisiällä syntymäpäiväni ovat onnistuneet parhaimmin, jos olen pyrkinyt unohtamaan sen päivän tai jos olen vain ex tempore tehnyt jotain pikkuisen arkea spesiaalimpaa. Esimerkiksi iltaviileällä kävely Näsinneulaan oli melko unohtumaton kokemus, hyvässä mielessä.
Kuten läheiset tietävät, kirjoittajalla oli viime viikolla syntymäpäivä. Olin päättänyt jo ajoissa keväällä, että tänä vuonna kyllä annan piut paut koko hemmetin karmalle, onhan tässä ympärillä ihmisiä jotka varmasti haluavat tulla pieniin illanistujaisiin. Yhdistin tähän suunnitteluuni kevätsiivouksen ja juhlia ajatellessani sainkin asunnon yllättävän siistiksi ja edes jonkinlaiseen järjestykseen. Kaksi viikkoa siinä hommassa menikin (eikä vieläkään ole kunnollisen järjestyksen osalta aivan valmista). Kutsuin liudan ystäviä, muutama tärkeimmistä oli varmistanut tulonsa ja yhdeltä, joka ei juhliin olisi päässyt, sain ihanan ja mieluisan lahjan. :)
Tähän asti kaikki tuntui sujuvan hyvin. Keskiviikkona ostin läjän ruokaa ja tein ylimalkaisen aikataulutuksen, milloin tekisin mitäkin. Torstaina siivosin vielä hiki hatussa, paistoin kasan muffineja ja vastaanotin isäni ja tämän naisystävän kahvittelun merkeissä.
Perjantaina pari tuntia heräämisestä iski vatsatauti. Juhlat oli peruttava. Siinä vaiheessa teki mieli heittäytyä lattialle selälleen, hakata lattiaa käsillä ja jaloilla ja huutoitkeä, että EN HALUUUUUU!
Nyt, ihanien tervehtymistoivotusten ja itsensä lähiaikoina kahville kutsuneiden ystävien sekä lohtushoppailun jälkeen mieli on edelleen vereslihalla, mutta ihan yhtä paljon ei enää harmita. Ehkä minun on luovutettava, olen selvästi niin surkea juhlanjärjestäjä, että kohtalo laittaa aina sormensa peliin. :P
1 kommentti:
No mulla on kans tuota pahaa juhlakarmaa vissiin. Hyvissä ajoin tärkeimmille ystäville koitin infota, että jos vaikka nyt mun synttäriviikonloppuna vähän juhlittais. No, tällä hetkellä on tulossa kaks henkilöä. Olisin niin toivonut että useampi olis päässyt ja oon vähä murheissani.
Lähetä kommentti