hiljaisia muistiinpanoja joulunajalta

Kinkun paistaminen onnistuu paremmin ilman paistomittaria. Ei tarvitse jatkuvasti tarkistella lämpötilaa vaan paistaa kilojen mukaan ja vähän ylimääräistä, jos haluaa oikein murean kinkun. Suosittelen myös n. 5 kg ja sitä pienempien kinkkujen paistamista kahdessa sisäkkäisessä pussissa ja uunivuoassa uunipellin sijaan. Ei ole niin sotkuista. :)

Matka Leinolasta Juupajoelle vanhaa Kangasalantietä kestää melko tarkkaan tunnin (matkalla muutaman minuutin pysähdys kun haimme yhden serkun mukaan). Sama matka suorinta tietä kestää noin 40 minuuttia. Mutta pidemmällä reitillä on kauniimmat maisemat.

Joka joulu löytyy tahtomattakin joku asia, "hitti". Eräänä jouluna se oli glögipäärynät. Viime jouluna se taisi olla sairastelu ja kuolema tai sitten huonot lahjat. Tämän joulun hitti on Luolamies-juusto.

Jonakin jouluna voi yllätyksekseen huomata, että sukulaiset ovatkin osanneet ostaa mieleisiä lahjoja. Jos ei ihan 100% nappiin, niin ainakin paljon lähemmäs kuin kävynmuotoiset kultaiset kynttilät, tonttujen kuvilla koristellut tabletit tai beiget pöytäliinat.

Jos syö kuusi päivää peräjälkeen jouluruokia (joista kaksi viimeistä päivää muita kuin omatekemät), alkaa peruna- ja porkkanalaatikko tulla jo korvista ulos. Tällaiseen akuuttiin jouluruokaasiin tai konvehtiähkyyn suosittelen itsetehtyjä teeleipiä (ohjeita löytyy googlaamalla vaikka millä mitalla) tai salmiakkia. Tai mitä tahansa muuta paitsi jouluruokaa. (Joulupöydän juustotarjotinta ei lasketa tähän, sitä voi käyttää teeleipiiin.)

Tässä sen sijaan resepti ylimääräisen kinkun tuhoamiseen: 500 g torttutaikinalevyjä, kinkkua murusina tai pieninä paloina, jotakin hyvää juustoa paloina tai viipaleina, kananmuna. Leikkaa taikinalevyt kahtia ja painele hieman sormin isommiksi. Laita levyn yhden nurkan päälle juustoa, kinkkua ja juustoa ja taita kolmionmuotoiseksi. Painele saumat hyvin kiinni, voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa noin 10-15 min.

Ja viimeisenä, mutta tärkeimpänä: joulutaian keskellä kaupan kissanleluja karttava kissa (joka ei ylipäänsä leiki juuri koskaan, paitsi kielletyillä asioilla kuten mehupilleillä ja nippusiteillä) voi yhtäkkiä löytää itsestään leikkimielen ja alkaa leikkiä. Kyllä, niillä kaupan leluilla. :)

Talvipäivänseisaus

Asunto on siisti ja viihtyisä. Äidin ostamasta kinkusta tuli jumalaisen hyvää, mieltä lämmittää myös lajitelma juustoja odottamassa jääkaapissa myöhäistä iltaa sekä kaksi viinipulloa, joista toinen on isältä. (Tuskin kylläkään saamme juotua kaikkea viiniä ennen vuodenvaihdetta.)

Riisipuuro jäähtyy, odottaa kermavaahtoa sekaan. Uunissa makaronilaatikko miehelle, joka kuorii juuri perunoita laatikoita varten. Hoidan muuten keittiöhommat tänään, mies vain säästää selkääni joka ei tykkää tiskipöydän ääressä kököttämisestä. Jääkaapissa odottaa graavilohi, itsetehty tzatziki ja se kinkku. Illalla saunaa, ruokaa, lahjoja ja hieman viiniä.

Pidin tänään sylissäni viikon ikäistä tyttövauvaa, uutta serkkuani. Kerroin tädille kuinka minulla oli jotenkin ollut ihan tyttöolo koko raskauden ajan, olin ihan varma että tyttö tulee. Täti kertoi että hänellä oli myös ollut sellainen olo, kun taas kaikki muut olivat olleet sitä mieltä että vauva olisi poika. Kukkien sijasta viemäni itse neulotut tumput olivat oikein hyvä lahja. Palasimme kotiin hämärän jo hiipiessä vuoden pimeimmän päivän ylle.

Tänä vuonna lahjoin itseäni kunnolla (vaikka touhusin myös paljon lahjoja muille). Etsystä on tipahdellut pieniä kuoria pitkin viikkoa, ja keskiviikkona kotiovelle kannettiin suurin joululahjani.



Ehecatl. Kun on kyse työvälineestä, haluan koneen toimivan. Edellinen alkoi osoittaa lopun oireita jo syksyllä, ja laskelmien jälkeen päätin että minulla on varaa. Se on pieni, vikkelä ja siinä on Ubuntu. Ja se toimii. Pääasiat kunnossa. :)

Peilikirja hiljenee jälleen. Toivotan kaikille hyvää talvipäivänseisausta ja onnellista joulun aikaa.

I had to phone someone so I picked on you

Tämän hetken elämä on täynnä pieniä iloja:

Joululahjojen touhuaminen: pidän siitä jopa ehkä enemmän kuin niiden saamisesta. Pidän siitä, miten voin suunnitella ja hihkua ja miettiä että mistähän tuo pitäisi ja mitkä olisivat hänen värinsä. Kihertely, kun pienen lipaston ylimpään laatikkoon tuo kaupunkireissulta toiselle mieleisen lahjan. :)

Hyvät kirjat ja se, kun joululahjaostoksilla kohtaa tyylikkäimmän kirjan aikoihin. Edgar Allan Poen Kootut Kertomukset lähti mukaan itselle, joululahjana äidiltä. Kiitos. <3 Lukeminen yömyöhään, kirjan maailmaan uppoaminen.

Pienet ja vähän isommatkin ostokset ihan vain itselle, koska olen ansainnut tai koska tarvitsen.

Lankakerien ja vyyhtien tuntu ihoa vasten, se kuinka eri paksuisista raidoista tulee miellyttävä kokonaisuus. Tulevien neuleiden suunnittelu. Omatekoisten neuleiden lämmittävyys.

Äidin mies, joka yllätti minut totaalisesti tuomalla risteilyltä tuliaisiksi ihkunpihkun pinkin karkkivärisen ponikassin. Ja vieläpä sillä ajatuksella, että "eikös se M niitä poneja kerää ja kustomoi?" Se on totta, ja myös se, että tykkään kaikesta tuollaisesta ällösöpöstä. <3

On tähän elämään mahtunut hiljattain myös itkua, stressiä, hammastenkiristelyä, jännittämistä, kaikenlaista. Mutta tänä jouluna kukaan ei ole vakavasti sairas *koputtaa puuta*. Toivottavasti tänä jouluna kukaan ei kuole ja tädinkin pikkuinen syntyy terveenä ja kaikki menee hyvin. Minä lähetän lämpimiä ja valoisia ajatuksia ihan kaikille. Ensi viikon sunnuntaina on talvipäivänseisaus, ja päivä alkaa pidentyä.

without each other's help there ain't no hope for us

Marraskuu on kohta ohi. Se on merkinnyt minulle oman kirjoitusrutiinin ja rytmin löytymistä, valtavan upeaa matkaa toisenlaiseen maailmaan kuin tämä missä itse elän. Se on ollut minulle henkilökartan piirtämistä, öisten ajatusten raapimista valkotaulun pintaan etten unohtaisi niitä, uusien asioiden oppimista ja tiedonhakua. Pääosin se on ollut yllättävän soljuvaa flow'ta, tekstin siirtymistä päästä sormien kautta koneelle, mutta osittain myös hiusten haromista, tupakkataukoja ja pusertamista. Unohtamatta kokopäiväistä ajatustyötä vielä kirjoittamattoman tekstin osalta ja unettomia öitä, joina kääntyilin sängyssä aivot ylikierroksilla käyden.

Omalta osaltani Nanowrimo tuli päätökseen jo perjantaina, kun otin vajaan 4000 sanan loppukirin.

Kirjoitin 28 päivän (miinus yksi haipakkapäivä siinä välissä, kun en ehtinyt kirjoittaa sanaakaan) aikana 50638 sanaa. Kirjoitin kokonaisen tarinan alusta loppuun ja olen jopa tyytyväinen siihen, mitä kirjoitin. Tekstin eteen on tehtävä vielä rutkasti töitä, tämä oli vasta ensimmäinen versio, mutta juuri tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa tiedän, mitä tulen tekstille tekemään. Mitä muutan seuraavaan versioon.

Lukijat ovat silti aina tärkeitä. Ilman lukijoita teksti ei pääse eloon, enkä itse saa uusia näkökulmia. Siksi pyydänkin juuri Sinua, joka tunnet minut ja joka haluat lukea juuri syntyneen tekstini, ottamaan yhteyttä. Kommentoi tai ota yhtettä irkissä /msg asarum mailiosoitteen kera. Aion tehdä tekstille nyt joulukuun aikana kevyen muokkauksen pahimpien virheiden vuoksi, mutta sitten olen valmis antamaan sen lukijoiden armoille. Sillä kaipaan kritiikkiä ja kommentteja.

P.S. Ihan tuikituntemattomille en tekstiä (tässä vaiheessa) anna luettavaksi, eli avunpyyntö koskee ihmisiä, jotka minut jollakin tavalla tuntevat. :)

asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi

• Kirjoittaminen ja se, että se sujuu. Sain kehitettyä juonta aika hyvin ja näin ollen myöhemmässä vaiheessa saan yhdistettyä tarinan palaset.
• Ensilumi!
• Omatekoiset mustikka-wienernougat-muffinit.
• Aamukahvi ja sen kanssa itseoikeutetusti nautittavat leivät (voita, juustoa, kalkkunaleikkelettä, kurkkusiivuja).
• Uudet langat ja niihin liittyvät suunnitelmat.
• Uuden serkun odottaminen ja siihen liittyvä lahjasuunnittelu.
• Petrooli ja turkoosi sekä niiden kanssa ruskea.
• Nappirasiat ja napit muutenkin.
• Lauantai-illan viettäminen kotona omatekoisen lasagnen, parin viinilasillisen ja hyvän elokuvan (kuten Kummisetä) kanssa.
• Se, kun nukkuva kissa kääntää kylkeään, huokaa nautinnollisesti ja maiskuttaa ehkä vähän.
• Kun Pessi tulee itsenäisesti sohvalle viereen makaamaan, kehrää kovaan ääneen kun vähän rapsuttaa ja vain on siinä, lämmittämässä.
• Momon "kiihdytysääni": kun sillä on iltavilli menossa, se ottaa ensin vähän vauhtia ja lähtee sitten juoksemaan hurjaa vauhtia päästäen lähtiessään sellaisen "NIUUUUUU!" -äänen. Hassu. :D
• Valkotaululle (minulla on sellainen lähellä paikkaa, jossa kirjoitan) kirjoittaminen, varsinkin erilaisten kaavioiden ja henkilökarttojen tekeminen.
• Shamaanirummun tuntu ihoa vasten.
• Hyvät kirjat (viimeksi luettu Anja Kaurasen Tushka, nyt työn alla Stephen Kingin Epätoivon Kaupunki).
• Villasukat, varsinkin, kun ne on tehnyt itse.
• Paperikaihdin, jonka Santtu asensi olohuoneenkin ikkunaan (makuuhuoneessa sellainen jo on). Siitä ikkunasta paistaa aina talvella päivällä aurinko niin, että se häiritsi kirjoittamistani, kun verhoja ei saanut kunnolla vedettyä ikkunan eteen. Nyt ei häiritse, eikä muutenkaan enää tunnu että asuisi akvaariossa (ikkunat kadulle päin).
  

I'm happy, hope you're happy too

Katsoimme tänään Ashes to Ashesin ensimmäisen kauden viimeisen jakson, ja täytyy sanoa, että voi Gene Hunt sentään! Grrrrr.... (Ja hys nyt vaan siellä siitä, että aina kuolaan vanhojen ukk... vähän vanhempien miesten perään... :P)

Kyyneleetkin olivat herkässä, täytyy myöntää. Tuollaiset vetää kyllä aina tunteelliseksi. Hyvä sarja, täytyy sanoa, vaikka myönnetään, että sitä jaksoi katsoa lähinnä D.C.I. Huntin viehätysvoiman vuoksi. Kyllä Life on Mars oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa, myös kappaleena.

Olen palannut kirjoittamaan. Se tuntuu todella hyvältä pitkän tauon jälkeen. Huomaa sen, kuinka voi saavuttaa flow'n, kun vain aloittaa. Tänä vuonna en myöskään aio kirjoittaa öitä läpeensä, nyt kun olen saanut unirytmin melko mukavaksi. Paljon kivempi, kun päivällä on sitä omaa aikaa. :) Ja sitten kun on päivällä saanut sanamääränsä kirjoitettua, voi loppuillan neuloa. Nimimerkillä "projektilaatikko pursuilee yli".

Mistä puheen ollen, taidan mennä neulomaan toista korvaa. (Schatten lauantaina.)

Sikajaperrrrrkele!

Se on taas täällä.

Sen kunniaksi sivupalkkiin sanamäärän ilmoittava juttuasia. Tämän päivän tavoite tehty! :)

Tarot-korttini

You are The High Priestess

Science, Wisdom, Knowledge, Education.

The High Priestess is the card of knowledge, instinctual, supernatural, secret knowledge. She holds scrolls of arcane information that she might, or might not reveal to you. The moon crown on her head as well as the crescent by her foot indicates her willingness to illuminate what you otherwise might not see, reveal the secrets you need to know. The High Priestess is also associated with the moon however and can also indicate change or fluxuation, particularily when it comes to your moods.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

hämärän leikit

Tämä vuodenaika on luomisen aikaa. Imen energiaa valloittavan viileistä päivistä, siitä tietystä syksyn tuoksusta, kirpeydestä ja kuulaudesta. Annan sateen lävistää savurenkaat, pisaroiden laskeutua takille, hiuksille, silmälaseille. Vedän sisääni sitä voimaa, joka talven aikana muuttuu tekstiksi, neuleiksi, taiteeksi.

Hion päässäni henkilöhahmojen luonteita, tapahtumia, paikkoja, valmistaudun ensi kuun kirjoitustyöhöni henkisesti.

Kädet hakeutuvat puikoille ja langoille, suunnittelevat väriyhdistelmiä, pintoja, muotoja.

Neulemuistikirjani sivuille ilmaantuu kuin tyhjästä suunitelmia kustomoiduiksi poneiksi, käyn mielessäni läpi baittilaatikkoni sisältöä, jouhikokoelmaani, maalejani.

Lankalaatikoita kolutessa pysähdyn yhä useammin valkoisten lankojen kohdalle, suunnittelen etukäteen, millä maulla ne värjäisin, mitä värjätyistä langoista tekisin.

Selailen korutarvikeliikkeen sivuja, pysähdyn ajatuksissani usein purkilliseen valmiita tikkareita työpöydälläni. Olen suunnitellut nyt valmiiksi paljon, tiedän, mitä olen tekemässä.

Nyt on juuri se pysähtymisen hetki. Hiljaisuus ennen musiikkia. Mieleni on silti kuin myrskyn keskellä, täynnä ideoita, assosiaatioita, värejä, sanoja, muotoja, työvaiheita, jotka suorittaa sitten, kun on siihen valmis.

Ja minä tiedän sen, että hiljaisuus päättyy pian. Voin jo melkein tuntea, kuinka korut ja silmukkamerkit muodostuvat käsieni välissä. Kuinka maali tarttuu muoviseen pintaan, miltä poninjouhet tuntuvat. Miten teksti valuu sormenpäistäni näppäinten kautta ruudulle.

Nyt, juuri nyt, keskityn neulomaan, saattamaan keskeneräisiä loppuun, jotta voin aloittaa jotakin uutta pian.

unia ja yllätysvierailu

Ensimmäisessä unessa

olemme Viita-ryhmän kanssa jossakin talossa, vanhassa koulurakennuksessa, yötä, leirillä, ekskursiolla. Tosin Viita-ryhmä ei olekaan tuttu Viita-ryhmä, vaan siellä on paljon lapsuudenkavereitani. Nukumme lattialla huoneessa, jossa on samanlainen televisiovaunu kuin ala-asteella oli, katsomme siitä jotakin ennen nukkumaanmenoa.

Seuraavana päivänä on konsertti tai esitys tai vastaava, taloon tulee hirveästi ihmisiä, joitakin tuttujakin, kaukaisia sukulaisia, jotka kertovat tulleensa hyväntekeväisyystapahtumaan, kysyvät, olenko mukana. Vastaan kiemurrellen, että olen Viita-akatemian kanssa täällä.

Toisena yönä

osallistun johonkin televisio-ohjelmaan, jossa pitää yöpyä vanhalla mökillä ja tehdä siellä jotain. Mukana on eräs ystäväni. Hän saa tehtäväksi lukea jostakin kirjasta tai lehdestä tekstin, mutta hän ei halua lukea sitä. Siinä on jotakin pahaa tai vastenmielistä. Mökkiin tulee muita ihmisiä, (tässä on paljon sekavaa toimintaa) ja lähdemme sitten kävelemään pitkin isoa tietä kotiin, emme halua takaisin mökkiin.

Matkalla on ratsia, poliisit ovat pysäyttäneet auton tienlaitaan ja sakottavat sitä. Toinen poliiseista huomaa meidät ja käskee pysähtyä. Em. mökki on vallattu (emme tiedä, olemmeko olleet mukana) ja he haluavat ottaa meiltä tietoja. Toinen poliisi pyyhkii käsiään housuihin, kertoo sen olevan hyvä tapa kerätä sormenjälkiä, ja minua kaduttaa, että olen itse lääppinyt housujani koko ajan, niistähän saa minun sormenjälkeni nyt hyvin! Sormenjäljet "kerättyään" hän varistaa lahkeestani tupakantuhkaa ja sanoo sen olevan hyvä todiste mökin valtaamisesta. Miksi, en tiedä.

Herään ja nukahdan uudelleen ja

istumme autossa, erään toisen ystäväni äidin kyydissä, hän on poiminut meidät mukaansa. Hän kysyy minulta, olenko jo löytänyt töitä (olen ihan IRL ollut hänellä töissä joskus) ja kun valitan, ettei ole löytynyt, hän pyytää yritykseensä haastatteluun. Kuulemma ainakin vesipullonvaihtajan pesti minulle voisi irrota, jos ei muuta. Käymme jossakin pihassa tai autotallissa välillä ja sitten hän ajaakin yritykseensä. Kerron, kuinka hyvin pääsisin sinne bussilla, ja hän väittää, että sinne on hankalampi päästä kuin luulisi. Koko haastattelun (joka on oikeastaan kevyttä jutustelua kuulumisista) mietin, miten kertoisin, että haluaisin jotakin henkisesti haastavampaa kuin vesipullonvaihtajan työn.

Viime yönä

saan vauvan, sen sukupuoli ei selviä minulle unessa ja se on pieni ja kääritty paksusti kapaloihin. Kun lähden sairaalasta vauvan kanssa, saan mukanani lomakkeen, johon kätilön apulaiseksi synnytyksessä on merkitty oma isäni, ei vauvan isä. Matkustan isolla autolla ja koti onkin lapsuudenkotini. Paljon muutakin omituista, iso koira ja olenkin välillä joku muu.

--

Isä soitti tänään ihan yllättäen, sanoi olevansa Tampereella ja kysyi voisiko tulla käymään. Pikaisesti laitoin kahvit tulelle ja siivosin muutamat tiskit piiloon ja vaatteet makuuhuoneeseen. Siistiä tästä kämpästä ei olisi siinä ajassa saanut, muttei ainakaan tarvinnut kompastella pyykkikassiin.

Sain reissutuliaisia, helmikoruja ja ihan mielettömän kauniissa väreissä hohtavan käärmeriipuksen. Tämän hetken lempiväreissäni, itse asiassa. Nam. :) Muuten isän vierailu oli kuin yleensäkin, aina täytyy olla vähän varpaillaan ja jännittää. Ja unohdin suositella hänen naisystävälleen (joka on Egypti-fani) Anja Kaurasen Tushkaa. Mutta saan heidän luotaan yöpaikan, jos yksi teatterireissuasia onnistuu.

Ei ole ollut kirjoitettavaa. Olen nähnyt kummia unia, yritän säätää unirytmiä taas ja aamulla unet viettelevät niin, että meinaa jäädä yritykseksi. Byrokratia-asioitakin tuli hoidettua, pelottavaa soittelua, mutta uskalsin. Kissat saivat uuden kiipeilypuun, joka on jokseenkin taannut meille kunnon yöunet (jos nyt saisi unta ennen aamua). Lauantaina ystävän tuparit. :)

Kissojen inhimillisyydestä

Joskus tuntuu siltä, että Momo haluaisi olla ihminen. Niin tarkkaan tuo pieni harmaa kissa katselee, kun me sen ihmispalvelijat suoritamme ihmisyyteen liittyviä toimia.

Joka kerta, kun höylään säärikarvojani, Momo istuu vessassa tarkkaillen tekemistäni keskittyneenä. Vaihdoin Veetin karvanpolttoaineen tavalliseen ihokarvojen ajoon tarkoitettuun geeliin ja höylään, sillä pelkäsin sen haluavan tehdä lähempää tuttavuutta aineiden kanssa.

Mies osti joku aika sitten jo pitkään haaveilemansa Lego Technic -kauhakuormaajan ja on koonnut siitä jo kolmatta erilaista laitetta. Joka kerta, kun hän levittää legot jonnekin asunnossamme ja alkaa näperrellä, Momo asettuu kököttämään jonnekin lähistölle seuraten uteliaana palojen siirtymistä laatikosta rakenteilla kulloinkin olevaan systeemiin. Myös edellisen laitteen purkaminen kiinnosti sitä kovin. Palikat on tietysti pidettävä visusti omassa laatikossaan pikkukissalta piilossa.

Saan usein myös seuraa askarrellessani helmien, korujen ja ponien kanssa. Edellisessä asunnossa, kun minulla oli tilaa maalata, Momon silmät seurasivat siveltimen liikkeitä, ja pari kertaa se yritti itsekin tarttua kädessäni olevaan siveltimeen. Sen sijaan lankakerät olisivat sen mielestä mukavampia palloja kuin osa minun neuletöitäni.

Saunoessamme voi pienen karvapallon havaita lauteilta ainakin ennen ja jälkeen varsinaisen saunomisen, etukäteis- ja jälkilöylyissä. Monesti se myös tulee saunaan hetkeksi meidän kanssamme. Se iso, mustakylkinen, sähisevä kissa vain pelottaa vähän liikaa.

Siinä missä Pessi hyppii astianpesukoneeseen sitä tyhjennettäessä tai yrittää sabotoida puhtaiden lakanoiden laittamisen sänkyyn, Momon uteliaassa seuraamisessa on jotain pikkulapsimaista uteliaisuutta, aivan kuin se yrittäisi oppia tekemään meidän perässämme. En varmasti hämmästyisi yhtään, jos joku päivä tapaisin sen rakentamassa legoautoa (jos legoja ei olisi piilotettu siltä, kuten nyt teemme). :D

käärmeenmuna, he sanoivat, käyrät kääntyy laskuun

Ensiksi koneen avattuani ja irssiin kirjauduttuani iski epäusko, kun näin muutaman rivin backlogia yhdeltä kanavalta. Mitä hittoa on tapahtunut? Salamannopeasti tv päälle, ensimmäinen ylimääräinen uutislähetys loppui juuri, lisää backlogia ja kuvio alkoi hiukan selkeytyä. Parilla vakifoorumillanikin jo puhuttiin aiheesta.

Ei taas, ei. Kaikki vaikutti niin hämmentävän samanlaiselta kuin viimeksi. Ei se edes järkyttänyt, ainoa tunne oli suru siitä, kuinka paha olo jollakin pitää olla, ja samalla suru kuolleiden, loukkaantuneiden ja heidän läheistensä puolesta.

Kaikki tämänhetkiset tunteeni kumpuavat enimmäkseen siitä, kuinka huonosti ihmiset maassamme voivat. On turha etsiä syitä yksinomaan internetistä, musiikista, elokuvista, peleistä, kun samalla määrärahoja leikataan ja koulukiusaamista vähätellään opettajien toimesta.

Minäkin olen joskus, vuosia sitten, ollut niin täynnä vihaa, että olisin halunnut käyttää väkivaltaa. Musiikkimakuni oli suomirokkia ja elokuvasuosikkejani piirretyt ja romanttiset komediat.

En sano, etteikö se olisi itsekästä. En väitä, etteikö media voisi vaikuttaa, ja varmasti on jonkin verran vaikuttanut, mutta syitä voisi silti yrittää etsiä muualtakin. En pidä yhtään siitä ajatuksesta, mihin tämä yhteiskunta on siirtynyt ja siirtymässä. Liikaa henkistä pahoinvointia, liikaa yksinäisiä lapsia, aikuisia ja vanhuksia.

Kaikkein surullisinta kuitenkin on, että tällaisen joukkotuhon aikaan helistään näistä asioista ja muutaman viikon kuluttua ne unohdetaan. Koska asialle oikeasti tehdään jotakin? Monessako koulussa vielä avataan tuli? Kuinka monta raiskausta tai puukotusta vielä tarvitaan, ennen kuin ymmärretään katsoa lööppien elinkaaria pidemmälle?

Lopuksi sitaatti Brian Warnerilta, alias Marilyn Mansonilta, jolta Michael Moore kysyy Bowling for Columbinessa, mitä hän sanoisi Columbinen tappajille (sekä muulle yhteisölle), jos he olisivat paikalla. Mansonin vastaus: "I wouldn't say a single word to them, I would listen to what they have to say and that's what no one did."

Syyspäiväntasaus

Olin suunnitellut viikonlopulle syyspäiväntasausateriaa: kokonainen broileri, perunaa ja bataattia, pari muuta vihanneslisuketta ja ehkä porkkanakakku tai mustikkapiiras. Viikolla kuitenkin unohdin asian autuaasti, ja lisäksi lauantaina oli ponimiitti, joka sotki alkuperäisiä suunnitelmia. Halusin miittiin, sillä tarvitsin jotakin sosiaalista toimintaa.

Emme siis saaneet sumplittua retkeä kauppahalliin (josta kana ja vihannekset piti ostaman) ja loppujen lopuksi alkoi ahdistaa koko suunnittelu. Muistin toissasyksyiset, lässähtäneet juhlasuunnitelmat ja päätin, että olkoon feastit, ehtiihän niitä herkkuja tehdä ja syödä toistekin.

Lauantai-ilta meni ponimiitissä kaupungissa. Oli mielettömän mukavaa porukkaa ja kaikilla oli hauskaa. Vein sinne muutaman ponin myyntiin tai vaihtoon, mutta suunnitelmani ei oikein toiminnut, sillä ainoan myydyksi saamani ponin tilalle ostin toisen. :D Kaiken kaikkiaan ilta oli erittäin onnistunut.

Syksyn tasauksen olen ottanut vastaan neulomalla, se on parasta hermolepoa, varsinkin kun työn alla on helppoja neuleita (vaikka tänään tarvitsinkin irkitse apua uuden kantapään kanssa). Tämä on minulle itsetutkiskelun vuodenaika, luovuuden aikaa, mutta samalla silmät eksyvät kirjojen selkämyksille, kädet tarttuvat muihin kuin fiktiivisiin romaaneihin. Aion aloittaa taas ikuisuusprojektini Kalevalan, ja onhan tuolla muutama shamanismikirjakin odottanut lukuintoa jo jonkin aikaa.

Huomenna kaupunkiin hoitamaan taas vähän byrokratia-asioita. Tällä kertaa ahdistaa ja on jotenkin vähän syyllinen olo jo etukäteen. Kun ei ole löytänyt töitä. Toisaalta syyllisyys vaivaa senkin vuoksi, että osa mielestä ei edes haluaisi ajatella töitä. Tiedän myös, että jos työ ei ole mielekästä, väsyn helposti ja ahdistavat tehtävät vievät energian jo ajatuksissa. Mutta haluan silti töihin, en pelkästään rahan vuoksi, vaan siksi, etten jämähtäisi, vaan saisin jonkinlaisen rytmin, tapaisin uusia ihmisiä, saisin jotakin sellaista tekemistä, josta ei tulisi niin syyllinen olo kuin sukkien neulomisesta kotona.

Jatkan etsintääni.

ensimmäinen sivu

Tuulenjumalan temppeli on pyöreä I

Hän ajatteli: nimet ovat kiinni asioissa
eikä niitä voi erottaa

Hän kulki kartoilla
näki kuvissa kasvoja

Rakkauttaan hän rakasti
kuolemaansa pelkäsi

Peili kertoi hänelle
peilikuvan totuudesta

Hän alkoi kirjoittaa itselleen
loputtoman pitkää kirjettä
jota ei koskaan lukisi


-A.W. Yrjänä, kirjasta Somnia, 2003.