saamattomuus

On mietityttänyt, miksei sitä meinaa saada mitään aikaiseksi. Miksi vain suunnittelee ja miettii, ja lykkää sitten toteuttamista hamaan tulevaisuuteen. Kyse on kuitenkin ihan mukavista asioista, jotenkin niistä lipsuu helpommin kuin vaikkapa työvoimatoimistossa käymisestä.

Tänään esimerkiksi. Sain hetken omaa rauhaa ja kirjoitin ensimmäistä kertaa sitten maanantain. Sitten, kun pääsin tietyn matkan eteenpäin, jätin Spotifyn soittamaan Jefferson Airplanea ja nappasin hyllystä kirjan Suomalainen šamanismi. Senkin lukemisen aloittamista olin lykännyt puolitoista vuotta. Kelasin mielessäni, että Kalevalakin pitäisi oikeastaan lukea (aloitettu ehkä kolme vuotta sitten), kuten myös monta muuta kirjaa.

Siinä makuuhuoneen sängyllä lukiessani mietin myös, että minun on pitänyt piirtää ja maalata itselleni kirjanmerkkejä. Tuollaiseen kirjaan kun ei mitään junalippua tai koirankorvaa viitsi laittaa. Suunnittelin jopa kirjanmerkin valmiiksi, hahmottelin mielessäni, mitä paperia valitsisin, mitkä työvälineet, minkä aiheen. Oli tarkoitus "ihan pian" nousta ylös, vaihtaa musiikkia ja ryhtyä töihin, mutta sitten alkoi kovasti unettaa.

Mietin paljon mielessäni poneja, neuleita, maalauksia, toisinaan pyörittelen mielessäni pitkäänkin jonkin tekstin ideaa ennen kuin alan kirjoittaa. Useasti en vain saa aikaiseksi, en ainakaan heti. Siksi kaikenlaiset deadlinet ovat hyviä. Jos en olisi näin hyvä valehtelemaan itselleni, asettaisin deadlineja myös ihan vapaaehtoisiin projekteihin. Joka tapauksessa tämä saamattomuus ärsyttää. Ei ole muka aikaa/jaksamista/välineitä maalata, kirjoittaa, blogata, neuloa, vaikka kaikki olisi kiinni järjestelyistä ja omasta perseestä. :D

Mistä tulikin mieleeni: voisin vihdoin muistaa maksaa neuleretriitin loppumaksun (eräpäivä vasta viikon päästä, mutta rahat ovat olleet tilillä jo monta päivää) ja katsoa, mitä lähettäisin Viita-akatemian seuraavalle kerralle luettavaksi...

Kirjoittajan työpöytä: päivä 0

Tästä se alkaa. Palautan mieleeni sanat, jotka sieltä ovat näytölle pyrkineet. Luen, muistan, merkitsen nopeasti muistiin joitakin kohtia. Ei mitään sen ihmeellisempää. Mutta tämä helpottaa seuraavaa työvaihetta; siksi päivä nolla: pääsen aloittamaan päivästä yksi vasta, kun tämä on tehty.

Sormenpäitä kutkuttaa jo, mieli palaa vielä lukemisen jälkeenkin tekstiin. Pian pääsen aloittamaan!

kuukauden blogaus

Jospas blogaisi tässäkin kuussa jotain tyhjänpäiväistä. Löysin aivan käsittämättömän hauskan meemin:

Avaa Wikipedia ja etsi vastaukset allaoleviin kysymyksiin klikkaamalla linkkiä Satunnainen artikkeli.

1. Mitä pelkäät?
Yefim Bronfmania. Kuka nyt ei tuon näköistä pianistia pelkäisi?

2. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Luettelon televisiosarjan Prätkähiiret pahoista sivuhenkilöistä. No eihän ilman sitä voisi lähteä minnekään! Autiolla saarella olisi sitten ajanvietettä, kun niitä opettelisi ulkoa, ehkä voisi jopa sepittää mielessään näytelmiä, joissa ne seikkailisivat.

3. Mitä haluaisit häälahjaksi?
Festimadin. Olen aina toivonut omistavani madridilaisen vaihtoehtomusiikkitapahtuman. Liput sinne ei siis riitä. ;)

4. Mitä palvot?
Aleksandr Ovetškinia. Noniin, salainen paheeni - venäläiset jääkiekkoilijat - tuli esiin...

5. Mistä näet unta ensi yönä?
Ville Lehtisestä. Okei, myönnetään, jääkiekon lisäksi olen kiinnostunut myös jalkapallosta. Tai ainakin palloilijoista. Mutta muutoin en kyllä katso yhtään urheilua!

6. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
La chica de la habitación de al ladon. Se on Fran Perean esikoisalbumi. Fran Perea näyttelee Serranon perheessä. No, jopa Wikipedia tietää, kuika peeaa olen. :D

7. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan?
Dirk Schlächteristä, Gamma Rayn basistista. Mielestäni basistit ovat unohdettu muusikkokunta, joka pitää nostaa arvoonsa!

8. Mitä keräilet?
Jeremías-aiheista sälää. Pakko kai se on myöntää, että rakastan yli kaiken latinopoppia...

9. Mihin paras muistosi liittyy?
Somerovaaraan. Sinne liittyy Suomen kaupungeista eniten muistoja, myös se paras.

10. Turhin tietämäsi asia?
Jane Wyman oli elämänsä aikana viisi kertaa naimisissa, mutta kaikki avioliitot päättyivät eroon.

11. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
Laadullisesta tutkimuksesta. Se on muuten yleensä hypoteesitonta, ja tutkittavia yksiköitä valitaan pieni määrä, mutta niitä tutkitaan sitten perusteellisesti. Ja toisin kuin määrällisessä tutkimuksessa (jossa tutkimusongelmat muotoillaan tarkasti etukäteen), laadullisessa tutkimuksessa tutkimustehtävä voi muuttua tutkimuksen aikana.

12. Minkä asian parissa työskentelet ammatissasi?
U6:n, erään Berliinin metron Großprofil-linjan. Kirjoittajan pitää toisinaan ottaa selvää tällaisistakin asioista.

13. Mikä saa sinut aina nauramaan?
Mucius. Se on roomalainen sukunimi. Aatelkaa ny. Mucius. *kikatusta*

14. Entä itkemään?
Akabanlahti. Varsinkin se, että siellä veden lämpötila kohoaa jopa 50 °C:een. :(

15. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
Châtenayn. Tarkemmin sanottuna makuuhuoneeseeni oli yön aikana ilmestynyt jokin ranskalainen kunta.

16. Mitä sinulla on taskuissasi?
Kaomoji, tai itse asiassa useampi, että voin sitten tiukan paikan tullen heittää että (>_<) tai (u_u) jos en osaa ilmaista tunteitani.

17. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
Painofilmi. Se on luonteeltaan yhtä jyrkkä kuin minäkin: ei yhtään harmaasävyjä. Kukaan ei huomaisi mitään, paitsi ehkä siitä, että musta puuttuisi.

18. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Hard Luck Woman. Sen jälkeen äiti ja isä lakkasivat kuuntelemasta Kissiä ja muuta hard-rockia ja siirtyivät iskelmiin.

19. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Aleg Syrovatskin, ranskalaisen keihäänheittäjän (okei, okei, myönnetään, tykkään urheilusta sittenkin!). Se on minun elämäni loppu sitten, kun herra Syrovatski kuolee.

20. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Sodankäynnin tasot. Miten se menikään - sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua?

21. Mitä rakastat eniten maailmassa?
Philosopher's Legacya eli Filosofien perinnöksi nimettyä mikrofilmiä, joka paljastaa toisen maailmansodan aikaiset rahatalletukset, joilla sota voitaisiin voittaa vaikka viidesti. Sen jälkeen, kun sain tietää tästä pelattuani Metal Gear Solid kolmosta, olen ollut rakastunut ajatukseen siitä, ja obsessoitunut etsimään mikrofilmiä.

22. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
Nanny Stillistä. "Grapponia, tämä on Grapponia..." Suomi voittoon lasitaiteen voimin!

23. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta? Suuriruhtinatar Olga Fjodorovnan haamun. Hän tuli kertomaan, että sukujuureni, jotka johtavat venäjälle ja katoavat sitten, liittyvät suoraan häneen. Oivallista.

24. Mikä sinä todella olet?
G. A. Ahon, suomalaisen teologian kunniatohtorin ja tunnustuksellisen luterilaisen pastorin, joka toimi myös Kansalliskirkon johtajana, reinkarnaatio. Eksynyt lammas, siis.

--

Napatkaa siitä. Olisi kiva jos kommentoisit, mikäli teet meemin, näitä on hauska lukeakin! :)

kellot laukkaa

Taas on mennyt yli kuukausi.

Olen neulonut (julkisestikin!) ja tehnyt kaikenlaista muutakin jännittävää, kuten värjännyt lankaa ja kustomoinut ponin sekä osallistunut suomalaisten neulojien väriteemavaihtoon. Kuten neuleblogiani seuraavat tietävätkin. :P

Olen jättäytynyt jo kaksista sukujuhlista tällä kesää pois. Ja silti niitä riittää! Kaikki valmistuvat, täyttävät pyöreitä tai menevät naimisiin tänä kesänä, ainakin siltä tuntuu. Mistä puheen ollen, vietimme juhannuksen miehen ystävän häissä. Ja myöhästyimme kirkosta (vaikka miehen piti kuvatakin). Syy myöhästymiseen ei ollut kummankaan meistä, toim. huom.

Töitäkin olen hakenut, tuloksetta. Pääsin yhteen työhaastatteluun ja paikka vaikutti erittäin lupaavalta, vaikka olisi ollut vain harjoittelua työmarkkinatuella. Mutta varasijalle jäin silti.

En ole kirjoittanut sanaakaan. En ole ehtinyt(!!!) tai ehkä en vain ole ollut sillä tuulella. Mutta yhtä varmasti kuin tulee syksy, tulevat myös kuulaat päivät, jotka vietän näppäimistön ropinaa kuunnellen.

Meillä on myös kesäpaikka. Tosin se sijaitsee äitini ja tämän miesystävän pihapiirissä, sinne on muitakin menijöitä emmekä ole vielä kaksin viettäneet siellä yötäkään (minä olen ollut siellä yhden yön mummun kanssa). Pienen punaisen mökin nurkassa on suhteellisen ehjä rukki ja kaikenlaisia muitakin kiinnostavia esineitä sieltä löytyy.

Sateinen kesä on ollut helpotus, viikon hellejakso tuntui todella tukalalta, olin väsynyt ja nuutunut ja lämpökin nousi kuumeen rajalle viimeisinä hellepäivinä. Nyt jaksaa taas olla, tehdä. Hengittää.

Ajastaika

Maanantai

Heräsin vähän seitsemän jälkeen siihen kun mies lähtee töihin. Tuntui kuin olisi jyrän alle jäänyt, olin saanut itseni jonkinlaiseen solmuun yön aikana. Nousin juomaan ja palasin rättiväsyneenä takaisin peiton alle suljettuani ikkunan, paleli. Juuri, kun olin saamassa unen päästä kiinni, kissat alkoivat riehua. Sitten kun se ei enää häirinnyt, tuli tekstiviesti ja toinenkin. Inhoan aamulla puoli kahdeksalta laitettuja tekstiviestejä, koska a) vastaan niihin puoliunessa jotain mistä en enää muista mitään myöhemmin tai b) en jaksa heti vastata ja unohdan myöhemmin.

Ajatuksena oli nukkua vielä tunti tai korkeintaan pari, mutta iloisesti posotin yli yhteentoista ja iltapäivään asti olin aivan huurassa. Lisäksi päätä särki vähän väliä. Ei puhettakaan että olisin jaksanut käväistä kaupungilla - tosin ei sinne mitään rahanmenoa kummempaa asiaa olisi ollutkaan. Postilaatikossakin oli vain mainoksia. Aamupala oli sentään vähintään kohtalainen.

Ajattelin aloittaa uuden neuleen ja samalla kerätä edellisen neuleen puikot (3 mm sukkapuikot) talteen. Löysin vain neljä puikkoa, tyhjensin pöydän, revin sohvan pehmustetyynyt paikoiltaan ja konttasin lattialla mm. vetäen harjanvarrella sohvan alta, eikä puikkoa löytynyt. Sitten päätin laittaa neljä löytynyttä puikkoa talteen ja istahdettuani sohvalle otin käsinojalta 2,5 mm sukkapuikot, joita olikin kuusi - se kuudes oli se muka kadonnut kolmemillinen.

Hemmotellakseni itseäni otin käsittelyyn yhden markkalankavyyhdin, ja se alkoi muotoutua sukiksi. Raidat tosin eivät olleet ihan niin kivoja kuin kuvittelin. Olisin halunnut vielä massailla alkuillasta, mutta en olisi pystynyt keskittymään siihen päänsäryn vuoksi.

Mies tuli kotiin ja aloin tehdä ruokaa: pesin kattilan, laitoin siihen vettä ja suolaa ja kattilan hellalle ja menin hetkeksi pitkälleni makuuhuoneeseen miehen ja kissojen kanssa. Vartin päästä ajattelin, että kaipa se vesi jo siellä kiehuu. Keittokomerossa huomasin unohtaneeni laittaa levyn päälle.

Ruuan jälkeen olo hieman helpotti, ja päätin tehdä valmiiksi marjapiirakan, sillä tiistaina oli tulossa pari kaveria teelle. Koska kaikki kattilat olivat tiskissä ja mies teki hellan vieressä työpöydällä eväitään, sulatin voin mikrossa. Tällä kertaa sulatus onnistui maltillisesti, mutta kun otin voikipon mikrosta, kaadoin osan sulasta voista päälleni ja lattialle.

Piirakan jäähtyessä, suihkunraikkaana sohvalla istuessani ajattelin, että onneksi tämä päivä loppuu pian. Pääsin sukissa kohtaan, jossa kiilalisäykset piti aloittaa ja kyselin kantapäävinkkejä (sillä halusin jonkun uudenlaisen kantapään näihin sukkiin). Sain suomenkielisen tulkkauksen erääseen kivaan kantapäähän, ja samalla tajusin, että sukkaa pitääkin purkaa, sillä kiilalisäykset olisi pitänyt aloittaa jo monta kerrosta sitten.


Tiistai

Miehen helatorstaivapaan aiheuttama rytminkääntö on edelleen tiukassa, heräsin vasta vähän ennen yhtätoista, kuitenkin virkeänä ja päänsäryttömänä. Söin aamupalan, suoritin muut aamurutiinit ja kävin kastelemassa kukkia tädin luona. Samalla sovin Gealachin kanssa tapaamisen keskustaan. Palasin kotiin puoleksi tunniksi ja kiiruhdin sitten bussipysäkille.

Keskustassa Gea tuli tapaamispaikkaan sinisen muovikassin kanssa, kassissa oli minulle syntymäpäivälahja! Pinkopohja, ihana Hello Kitty -yllätyspallo ja vintagemainoskortti. Ihana lahja! <3

Kävelimme Fantasiapeleihin, valitsin muutaman purkin maalia ja päätimme asettua varjoon Anttilan eteen penkeille. Puissa oli vaaleanpunaisia kukkia, muilla penkeillä nukkui laitapuolen kulkijoita ja vastapäisen musiikkiliikkeen ikkunassa oli mielettömän kaunis sininen viulu. Oli todella mukava juttutuokio, jonka päätteeksi kiersimme Anttilan yläkerran ja leluosaston ja erosimme Hämeenkadun kulmassa.

Kotona tein vaniljakastikkeen (pussista) jääkaappiin. Mies tuli kotiin, siivosimme nopeasti ruokapöydän ja katoin sen valmiiksi. Toinen ystävistäni joutui perumaan tulonsa yllättävän menon vuoksi ja toinen tulikin hiukan myöhempään, kun oli käsittänyt väärin puheeni aikatauluista. Yhtä kaikki, tuhosimme edellispäivän pastasalaatin, useita sämpylöitä ja puolikkaan marjapiirakan.

Jätin massailut väliin, sillä päivä oli niin kuuma, etten halunnut enää lämmittää uunia. Sen sijaan aloitin kantapään, meinasi tulla tenkkapoo, mutta sain onneksi apua ihanalta ihmiseltä. :) Kantapää tuli valmiiksi ja alustavasti sovin kaupunkireissusta perjantaille.

Ennen nukkumaanmenoa luin vielä hetken Hiljaista tyttöä ja kuuntelin sateen rauhoittavaa ääntä.


Keskiviikko

Tähän mennessä olen taas herännyt tekstiviestiin puoli kahdeksalta. Argh, ja se on aina sama ihminen! Sen jälkeen minut herätti puhelimen soittoääni - vaikutti puhelinmyyjältä, en vastannut, mutta nousin ylös.

Söin aamupalan jälkiruuaksi mustikka-vadelmapiirakkaa, mietin jonkun aikaa, mitä neuloisin ja päätin sen sijaan massailla. Kohta menen tekemään massailut loppuun ja paistan ne. Vaikka tästä päivästä tulikin lämpimämpi kuin oli luvattu. Illalla pääsen ehkä jo maalaamaan poneja ja muita juttuja.

ei saa surettaa

Eli varoittava tarina siitä, että karmalle ei kannata vittuilla.

Minua on, niin kauan kuin muistan, seurannut juhlakarma. Pahimmillaan tämä karma on syntymäpäivien kohdalla.

En muista kuin muutaman sellaisen syntymäpäivän, jolloin ei olisi tapahtunut jotain tunnelmaa latistavaa. Tietysti ihan pienenä vietetyt syntymäpäivät muistaakseni sujuivat hyvin, mutta myöhemmin on ollut kaikenlasta riidoista ja juhlien jälkipuinneista aina läheisen ihmisen menettämisen pelkoon. Useimmiten kukaan ei päässyt tai halunnut tulla juhliini tai edes kahville.

Näin aikuisiällä syntymäpäiväni ovat onnistuneet parhaimmin, jos olen pyrkinyt unohtamaan sen päivän tai jos olen vain ex tempore tehnyt jotain pikkuisen arkea spesiaalimpaa. Esimerkiksi iltaviileällä kävely Näsinneulaan oli melko unohtumaton kokemus, hyvässä mielessä.

Kuten läheiset tietävät, kirjoittajalla oli viime viikolla syntymäpäivä. Olin päättänyt jo ajoissa keväällä, että tänä vuonna kyllä annan piut paut koko hemmetin karmalle, onhan tässä ympärillä ihmisiä jotka varmasti haluavat tulla pieniin illanistujaisiin. Yhdistin tähän suunnitteluuni kevätsiivouksen ja juhlia ajatellessani sainkin asunnon yllättävän siistiksi ja edes jonkinlaiseen järjestykseen. Kaksi viikkoa siinä hommassa menikin (eikä vieläkään ole kunnollisen järjestyksen osalta aivan valmista). Kutsuin liudan ystäviä, muutama tärkeimmistä oli varmistanut tulonsa ja yhdeltä, joka ei juhliin olisi päässyt, sain ihanan ja mieluisan lahjan. :)

Tähän asti kaikki tuntui sujuvan hyvin. Keskiviikkona ostin läjän ruokaa ja tein ylimalkaisen aikataulutuksen, milloin tekisin mitäkin. Torstaina siivosin vielä hiki hatussa, paistoin kasan muffineja ja vastaanotin isäni ja tämän naisystävän kahvittelun merkeissä.

Perjantaina pari tuntia heräämisestä iski vatsatauti. Juhlat oli peruttava. Siinä vaiheessa teki mieli heittäytyä lattialle selälleen, hakata lattiaa käsillä ja jaloilla ja huutoitkeä, että EN HALUUUUUU!

Nyt, ihanien tervehtymistoivotusten ja itsensä lähiaikoina kahville kutsuneiden ystävien sekä lohtushoppailun jälkeen mieli on edelleen vereslihalla, mutta ihan yhtä paljon ei enää harmita. Ehkä minun on luovutettava, olen selvästi niin surkea juhlanjärjestäjä, että kohtalo laittaa aina sormensa peliin. :P

hiljaisuus

Taas on mennyt kuukausi.

Olen saanut romaanista sellaista palautetta, että alkoi ehkä vähän pelottaakin. Ainakin hämmästytti kovin. Nyt odotan yhtä kritiikkiä innolla, sillä sellaista tarvitsen. Ehkä kuukauden päästä taas kirjoitan tänne, että pitäisi piiskata itsensä kirjoittamaan.

Olen tehnyt kevätsiivousta. Se on vielä kesken.

Olen suunnitellut syntymäpäiväjuhlia. En uskalla vielä ajatella, että juhlakarmani kääntyisi, päätyisin kuitenkin ensi viikon perjantaina istumaan "yksin" (miehen kanssa) kotona kauhean ruokamäärän kanssa.

Olen huomannut tarttuneeni nyt jotenkin sirkusteemaan: sarjaa, elokuvaa, kirjaa, neuletta, kaikki liittyvät sirkukseen jollakin tapaa.

Olen pettynyt. Tai sitten olen odottanut liikaa.

Ulkona on niin lämmin, että vaatteet kuivuvat muutamassa tunnissa. Mikä tarkoittaa, että meillä on sisällä kuuma. Viikonloppuna haimme tuulettimen varastosta sisälle. Maltan tuskin odottaa kesää ja helteitä, kun lämpötila sisällä kohoaa yli kolmenkymmenen eikä voi tehdä uuniruokia. Or not.

Hiukseni ovat kasvaneet hurjasti, saan ne jo hyvinkin kiinni. Vielä kun olisi varaa käydä leikkauttamassa kampaajalla mieluinen leikkaus.

Löytöretkiä

Loppuviikolla tein löytöretkiä. Ideapark tädin ja vauvan kanssa, paketteja postista, miehen kotipaikkakunta, Kärkkäinen, Novitan tehtaanmyymälä... Mukaan tarttui kaikenlaista.

Iloinen kangas (olen rakastunut!), pyyhkeitä, tyynyjä, keittiöpyyhkeitä, kangaskoreja. (H&M Home)


Kaikenlaista ihan vain itselle: kylpyankka tuoksuu mustikoilta, sateenvarjo on paljon söpömpi kuin se, joka jäi junaan Riihimäellä viime kesänä ja Marimekon Sanna Annukka -mallistoa olisin ostanut enemmänkin, jos eivät olisi olleet aika kalliita...

Pillerirasia by Sanna Annukka, Miffy-pupu kaulaan.

Salkkuun mahtuu pari neuletta tarvikkeineen, ja sen kanssa kelpaa lähteä vähän karkuteille. ;)

Junassa voi neuloa Jaywalker-sukkia, vaikka onkin vähän ahdasta. Sukat menevät äidille, mutta värit sointuvat aika hyvin yhteen taustakankaan kanssa. :D

Joskus pitää askarrella muutakin: salkku ja leikekirjan pohja Ideaparkista, kulmalukkokansio leikkeiden säilyttämiseen Kärkkäiseltä, vanhat akryylimaalit tulevalta anopilta.

...lankaa...



Tiensä kotiin löysi myös kasa uusia siivousvälineitä, uusi kahvipurkki, astioita (mustaa ja valkoista Teemaa <3), pari kirjaa, ruokailualusta ja uusia kuppeja kissoille, ja kaikenlaista muuta pientä itselle. Unikonsiemeniä ja muuta syötävää. Viikonloppuun mahtui myös puhetta, autossa istumista, yhdet syntymäpäivät ja sukkatilaus. Reissu oli mukava, mutta on ihanaa olla takaisin kotona! :)

pieniä vääryyksiä

Olen jo pidemmän aikaa katsellut maailmaa vähän eri kantilta kuin joskus pahimpien tunnekuohujen ja angstien aikaan. Löydän monesti iloa elämääni pienistä asioista, ja vaikka elämä ei ole mennyt aivan unelmieni mukaan, en rasita itseäni stressaamalla siitä. Kirjoitusblokkeja tulee ja menee, teksteihin löytyy kummasti uusia sanoja kuukausien jälkeen, raha-asiat tuppaavat yleensä järjestymään ja joskus on ihan hyvä olla säästölinjalla. Mutta toisinaan on pakko vähän rutista. Tässä viimeaikaisia pieniä epäkohtia, tai sitten vain havaintoja elämästä.


Tapaus kofeiini

Olen opetellut yhteen aamukahvimukilliseen päivässä, se on noin puolet siitä annoksesta, jonka jälkeen kahvi alkaa närästää. Lisäksi en käytä energiajuomia eikä meille osteta limsaa kuin ehkä 1-2 kertaa kuussa. Kaikki on sujunut ongelmitta, kunnes muutaman kerran tein ison erheen ja join kahvia illalla kuuden jälkeen.

Illalla alkoi kyllä väsyttää roimasti, mutta kun yritin nukkua, aivot kävivät ylikierroksilla ja kieriskelin sängyssä välillä kelloa tuijottaen muutaman tunnin ennen kuin uni viimein voitti. En ole muutenkaan nopea nukahtaja, ja illalla juotu kahvi viivytti sitäkin aivan liikaa. Ainoa hyvä puoli oli se, että pää oli täynnä kaikenlaisia ideoita. Teki mieli sännätä toteuttamaan neuleideoita, maalaamaan, kirjoittamaan ylös mieleen juolahtaneita reseptejä tai sanoja... Sama vaikutus kuin silloin, kun kirjoitan aktiivisesti yhtä tekstiä (romaanikäsikirjoitus) ja tarina pyörii mielessä 24/7.

Lisäksi mies on alkanut nurista iltakahvista kieltäytymisestäni. Hän on kahvin suurkuluttaja - tai no, olisi, jos ei kehtaisi keittää kerralla vain yhtä tai kahta kupillista. Illalla kuulemma tekisi mieli kupposta ennen nukkumaanmenoa, mutta kun minä en juo, ei hänkään voi tuhlata suodatinpusseja yhteen mukilliseen.


Allerginen chilille?

Närästyksen vuoksi olen jättänyt myös tuoreen chilin ja muut todella tuliset ruuat ja mausteet pois ruokavaliostani. Silloin tällöin kuitenkin laitan chilijauhetta ruokaan, sillä miedosti chilillä maustettu ruoka ei useinkaan aiheuta vielä vatsaoireita.

Viimeksi kun chilijauhe loppui, ostin Chili Explosion -nimisen myllyn, jossa on chiliä, paprikaa ja pippuria. En ole käyttänyt sitä joka ruokaan, ja yleensä niihin joihin laitan, vain hieman. Tein kuitenkin taannoin jotakin arkiruokaa, johon mylläsin hiukan enemmän chiliä särmäksi. Ihmettelin syötyäni, että kurkku on kipeä, ja kipua kesti suunnilleen seuraavaan aamuun. En kuitenkaan ajatellut sen johtuvan mausteista, kunnes pari päivää sitten tein tulisesti maustettua kanakastiketta, johon laitoin reilusti ko. maustetta. Taas kerran tuli kurkku kipeäksi, ja myös seuraavana päivänä, kun uhkarohkeasti söin toisen annoksen ruokaa. Irkissä selvisi, että joku muukin saa joistakin chileistä (ei kaikista) samanlaisia allergiaoireita.

En taida uskaltaa enää käyttää Chili Explosionia, pitäydyn oireita aiheuttamattomissa jauheissa.


Kadonnut kauppa

Mies lähti lomaviikon kunniaksi eilen käymään kaupungissa asioillaan ja aikoi käväistä pitkästä aikaa Coju&Cafessa - ihan oma-aloitteisesti tarjoutui ostamaan minulle haaveilemani purkkapallokoneen sieltä. Matkalta mies kuitenkin soitti, että siellä, missä C&C pitäisi olla, ei ole mitään. Tila on tyhjillään ja ovessa lappu "Olemme muuttaneet, uusi osoitteemme on Yliopistonkatu 58-60". Lapussa ei tosin lukenut, mikä liike siitä oli muuttanut, mutta kaupunkiasiat hoidettuaan mies käveli Yliopistonkadulle, josta ei kuitenkaan Coju&Cafea löytynyt.

Sain tietää netistä, että ko. liike ei ole aikoihin ollut enää Kyttälänkadulla, mutta kukaan ei tunnu tietävän, ovatko he muuttaneet vai lopettaneet. Ihmetyttää, että kuinka pitkään aikaan liike ei ole ollut vanhassa osoitteessa, sillä kaikkialla netissä yhteystiedoiksi annetaan Kyttälänkadun osoite eikä missään ole tietoa lopettamisesta tai muutosta. Ei edes liikkeen nettisivuilla.

Kummallista. Yksi lempipaikkojani Tampereella, tosin säädyttömän harvoin tuli käytyä siellä.


Ilmanvaihtokanavien nuohous

Tämä viikko on siis miehen talvilomaviikko, ja olimme ehtineet tehdä jonkun verran suunnitelmia. Alunperin miehen piti lähteä tänään tai torstaina kotiseudulleen, minun torstaina Ideaparkiin ja perjantaina miehen perään juhlimaan toverinsa syntymäpäiviä.

Viime viikolla tuli kuitenkin lappu, että taloyhtiössä suoritetaan tällä viikolla ilmanvaihtokanavien nuohousta alkaen keskiviikkona (eli tänään) kello 8:30. Koska lapussa ilmoitettiin työn kestoksi noin kymmenen työpäivää ja meidän rappumme on järjestyksessään toinen, ajattelimme että nuohoojat tulevat tänne torstaina tai perjantaina. Muutenhan se ei olisi haitannut, mutta lauseet "kaikissa asunnoissa joudutaan kulkemaan tänä aikana yhteensä 2-3 kertaa" ja "asukkaiden tulee huolehtia, etteivät yksin olevat kotieläimet ole työn suorittamisen esteenä" nostattivat stressiä. Kissoja kun ei meillä voi sulkea kuin makuuhuoneeseen, enkä oikein luota liukuoveen toisen kissamme Houdini-taidot tietäen...

No, onneksi lapussa sentään oli puhelinnumero, johon sai soittaa erikoisjärjestelyistä. Sieltä sanottiin, että meidän asuntoomme tultaisiin jo kymmenen aikaan keskiviikkoaamuna, jolloin olisimme onneksi molemmat paikalla. Muuten minun olisi luultavasti pitänyt perua kaikki suunnitelmani ja jäädä kotiin kissavahdiksi.

Tänä aamuna siis aikaisin ylös, aamupalaa, säädylliset vaatteet niskaan ja odottamaan. Kello tuli kymmenen, sitten yksitoista, ja ovisilmästä kurkisteleva mies huomasi nuohoojat milloin tupakoimassa, milloin lähtemässä jonnekin. Kahdentoista jälkeen olin niin tylsistynyt, että siivosin sohvapöydän (oli kyllä aikakin) ja kannoin pinon lehtiä leikeltäväksi ja poisheitettäväksi.

Miehet tulivat vihdoin puoli yhdeltä, viipyivät kolme minuuttia ja sanoivat, ettei asuntoon enää tulla. Ihmettelen, mihin se 10 työpäivää heillä menee. Tai toisaalta, en ihmettele näillä aikatauluista pitämisellä (tosin en tiedä, oliko heidän tarkoitus tulla vain tähän rappuun kymmenen aikaan vai nimenomaan meidän asuntoomme). :D Periaatteessa tuo nyt ei haitannut muuta kuin että vitutti odotella ja jännittää nuohousta monta tuntia.

--

Sellaista, kaikki nuo tuntuvat nyt kirjoitettuna aika pieniltä jutuilta (paitsi Coju&Cafen katoaminen), mutta on sitä revitty stressiä ja angstia pienemmistäkin jutuista. ;) Onhan tähän mahtunut myös omia virheitä, sellaisia pieniä ja periaatteessa ihan mitättömiä juttuja, mutta kun jonkun kasvatuksen tai kiusaamisen tuloksena muistan kaikki ne virheet ja nolot hetket varmaan ikuisesti... Mutta se nyt on jo ihan toinen juttu.

vuoden alku ja toivepyyntö

Vuosi on lähtenyt käyntiin hyvin kummallisesti.

Erään pienen henkilön myötä näen nyt lempisukulaistani useammin, aiemmin tapasimme ehkä kerran parissa kuukaudessa, vaikka asumme noin 200 m päässä toisistamme. Nykyään täti kutsuu minut melkein viikottain kahville. Se on kivaa. :) Ja se pieni henkilökin on aika ihana (kuuletteko tekin, kuinka vauvakuumeeni nousee kohisten?), vaikkei sille vielä voi oikein muuta kuin vähän jutella, neuloa jotakin kivaa ja välillä pitää sylissä. :)

Minua on pyydetty sekä tekemään hääkutsukortteja (yhdessä morsiamen kanssa) sekä toisiin häihin kaasoksi. Kieltäydyin jälkimmäisestä, syitä oli monia ja vaikka tehtävä sinänsä olisi ollut kunnia, en tuntenut itseäni sopivaksi siihen. Ensimmäiseen tehtävään taas ryhdyn enemmän kuin mielelläni. :)

Santtu välttyi (ainakin toistaiseksi) lomautuksilta. Itse huokaisin helpotuksesta, vaikka toinen sanoikin, että se parin kuukauden loma ei haittaisi. Vielä saattaa tapahtua mitä tahansa, kaikkia lappuja ei ole jaettu.

Sain suunnattoman inspiraatioryöpyn Project Spectrumista pienen jahkailun jälkeen. Siitä lisää Lankakirjassa.

Sen sijaan kirjoittaminen tökkii nyt, kun pitäisi näppis sauhuten valmistautua Viita-akatemian henkilökohtaiseen palautekeskusteluun. Keksin vaikka mitä sijaistoimintoja kirjoittamiselle ja tekosyitä toisen version jatkamisen lykkäämiseksi. Kohta pitää ihan oikeasti alkaa potkia itseään. (Myös tutut voivat potkia, mikäli katsovat tarpeelliseksi. :P)

--

Olen alkanut hiljalleen neuloa ns. lahjalaatikkoon asusteita. Syy, miksi kerron asiasta tällä puolella, on se, että nyt saa toivoa.

Viime vuoden puolella monet nettitutut toivoivat joululahjaksi villasukkia, mikä ihmetytti minua - ja samalla ilahdutti kovasti. Tiedän, että suurin osa ystävistäni lukee ennemmin tätä puolta blogistani, joten heitän teille pallon. Jos haluatte joitakin neulottuja asusteita joululahjaksi tai vaikka syntymäpäivälahjaksi, voi toiveen esittää minulle. En lupaa, että toteutan toiveen, mutta jos joskus mietin käyttöä ylimääräiselle langalle tai etsin jotakin neulottavaa, saatan täyttää lahjalaatikkoa juuri Sinua varten. :)

Sukat, tossut, säärystimet, lapaset, pipo, kaulaliina, kämmekkäät, kauluri, pussukka puhelimelle tai mp3-soittimelle, pannulappu, tiskirätti, pesukinnas... kerro mitä haluat! Myös väritoiveita kannattaa esittää sekä suuntaa-antavaa kokoa (vähintään sukkien kohdalla). Jonkinlainen toive mallista helpottaa myös omia valinnanvaikeuksiani. :D

Toiveet voi esittää kommenttilaatikkoon, mutta jos ei halua toivoa julkisesti, minua voi lähestyä myös sähköpostitse asaotus miuku gmail piste com tai esimerkiksi irkissä.

Toive ei velvoita mihinkään, sillä minusta on ihanaa ilahduttaa muita. :)

Tietysti otan myös tilaustöitä vastaan, mikäli on tarvetta juuri nyt vaikkapa sukille. Tilaustyöasioissa kannattaa lähestyä suoraan sähköpostitse.

olitko siellä kanssani

Vuodenvaihde 2008-2009. Joukko #hautalintuja mahtui kaksioomme mainiosti, istumapaikatkin löytyivät jokaiselle, vaikka kahden hengen sohvalla olikin useimmiten kolme ihmistä. Pessi tuli luonnollisesti heti näyttämään kiltimmän puolensa vieraille, kun taas Momo alkoi tottua uusiin ihmisiin vasta vähän ennen heidän lähtöään. Onneksi asunnossa on rauhoittumispaikkoja kissoille, eivätkä ne ole paukkuarkoja.

80- ja 90-lukujen poppihittejä, CMX:n levydokumentti ja keikka, josta bongailimme tuttuja (ja allekirjoittanutta). Biisintunnistusta, kuten hautalintujen tapaan aina kuuluu. Hyvää ruokaa ja juomaa.

On hämmentävää huomata osaavansa vuosienkin jälkeen tanssia Macarenaa. Vielä hämmentävämpää oli, että kun joku sanoi kappaleen soidessa "en edes muista miten tätä tanssittiin", allekirjoittanut syöksyi tuoliltaan ylös ja näytti liikkeet muille. :D Mahdoin näyttää typerältä...

Nyyttäritarjoilut eivät yleensä petä, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Kaikki saivat syödäkseen ja ruokaa jäi vielä ylikin. Perunasalaattini sai kehuja ja samalla myös taannoin tekemäni kaalikeitto ylistettiin maasta taivaisiin yhden vieraan toimesta. Ainakin siltä se tuntui ihmisestä, joka ei kovin usein saa kehuja ruuastaan.

Vuosi vaihtui ulkona kylmässä tuulessa, takapihalta näki ja kuuli hyvin raketteja. Yhden ambulanssin bongasimme, mutta sillä ei tuntunut olevan kiire. Yhdessä vaiheessa tosin pelotti, kun tuntui, että raketit talon toiselta puolelta tulevat suoraan niskaan.

Eräs meistä sai ensikosketuksen Voimahaliin ja meinasi jäädä koukkuun. ;) Illan päätteeksi katsottiin vielä MacGyverin "se muurahaisjakso" ja kuulin samalla ainakin osan MacGyver-juomapelin säännöistä.

Eilen podinkin sitten lievää sosiaalisuuskrapulaa ja kamalaa väsymystä sekä ollako vai eikö olla -päänsärkyä, mutta en voi kieltää, etteikö minulla olisi ollut todella hauska uusi vuosi. Olette rakkaita ! <3 Vuoden päästä uusiksi taas! :)

hiljaisia muistiinpanoja joulunajalta

Kinkun paistaminen onnistuu paremmin ilman paistomittaria. Ei tarvitse jatkuvasti tarkistella lämpötilaa vaan paistaa kilojen mukaan ja vähän ylimääräistä, jos haluaa oikein murean kinkun. Suosittelen myös n. 5 kg ja sitä pienempien kinkkujen paistamista kahdessa sisäkkäisessä pussissa ja uunivuoassa uunipellin sijaan. Ei ole niin sotkuista. :)

Matka Leinolasta Juupajoelle vanhaa Kangasalantietä kestää melko tarkkaan tunnin (matkalla muutaman minuutin pysähdys kun haimme yhden serkun mukaan). Sama matka suorinta tietä kestää noin 40 minuuttia. Mutta pidemmällä reitillä on kauniimmat maisemat.

Joka joulu löytyy tahtomattakin joku asia, "hitti". Eräänä jouluna se oli glögipäärynät. Viime jouluna se taisi olla sairastelu ja kuolema tai sitten huonot lahjat. Tämän joulun hitti on Luolamies-juusto.

Jonakin jouluna voi yllätyksekseen huomata, että sukulaiset ovatkin osanneet ostaa mieleisiä lahjoja. Jos ei ihan 100% nappiin, niin ainakin paljon lähemmäs kuin kävynmuotoiset kultaiset kynttilät, tonttujen kuvilla koristellut tabletit tai beiget pöytäliinat.

Jos syö kuusi päivää peräjälkeen jouluruokia (joista kaksi viimeistä päivää muita kuin omatekemät), alkaa peruna- ja porkkanalaatikko tulla jo korvista ulos. Tällaiseen akuuttiin jouluruokaasiin tai konvehtiähkyyn suosittelen itsetehtyjä teeleipiä (ohjeita löytyy googlaamalla vaikka millä mitalla) tai salmiakkia. Tai mitä tahansa muuta paitsi jouluruokaa. (Joulupöydän juustotarjotinta ei lasketa tähän, sitä voi käyttää teeleipiiin.)

Tässä sen sijaan resepti ylimääräisen kinkun tuhoamiseen: 500 g torttutaikinalevyjä, kinkkua murusina tai pieninä paloina, jotakin hyvää juustoa paloina tai viipaleina, kananmuna. Leikkaa taikinalevyt kahtia ja painele hieman sormin isommiksi. Laita levyn yhden nurkan päälle juustoa, kinkkua ja juustoa ja taita kolmionmuotoiseksi. Painele saumat hyvin kiinni, voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa noin 10-15 min.

Ja viimeisenä, mutta tärkeimpänä: joulutaian keskellä kaupan kissanleluja karttava kissa (joka ei ylipäänsä leiki juuri koskaan, paitsi kielletyillä asioilla kuten mehupilleillä ja nippusiteillä) voi yhtäkkiä löytää itsestään leikkimielen ja alkaa leikkiä. Kyllä, niillä kaupan leluilla. :)

Talvipäivänseisaus

Asunto on siisti ja viihtyisä. Äidin ostamasta kinkusta tuli jumalaisen hyvää, mieltä lämmittää myös lajitelma juustoja odottamassa jääkaapissa myöhäistä iltaa sekä kaksi viinipulloa, joista toinen on isältä. (Tuskin kylläkään saamme juotua kaikkea viiniä ennen vuodenvaihdetta.)

Riisipuuro jäähtyy, odottaa kermavaahtoa sekaan. Uunissa makaronilaatikko miehelle, joka kuorii juuri perunoita laatikoita varten. Hoidan muuten keittiöhommat tänään, mies vain säästää selkääni joka ei tykkää tiskipöydän ääressä kököttämisestä. Jääkaapissa odottaa graavilohi, itsetehty tzatziki ja se kinkku. Illalla saunaa, ruokaa, lahjoja ja hieman viiniä.

Pidin tänään sylissäni viikon ikäistä tyttövauvaa, uutta serkkuani. Kerroin tädille kuinka minulla oli jotenkin ollut ihan tyttöolo koko raskauden ajan, olin ihan varma että tyttö tulee. Täti kertoi että hänellä oli myös ollut sellainen olo, kun taas kaikki muut olivat olleet sitä mieltä että vauva olisi poika. Kukkien sijasta viemäni itse neulotut tumput olivat oikein hyvä lahja. Palasimme kotiin hämärän jo hiipiessä vuoden pimeimmän päivän ylle.

Tänä vuonna lahjoin itseäni kunnolla (vaikka touhusin myös paljon lahjoja muille). Etsystä on tipahdellut pieniä kuoria pitkin viikkoa, ja keskiviikkona kotiovelle kannettiin suurin joululahjani.



Ehecatl. Kun on kyse työvälineestä, haluan koneen toimivan. Edellinen alkoi osoittaa lopun oireita jo syksyllä, ja laskelmien jälkeen päätin että minulla on varaa. Se on pieni, vikkelä ja siinä on Ubuntu. Ja se toimii. Pääasiat kunnossa. :)

Peilikirja hiljenee jälleen. Toivotan kaikille hyvää talvipäivänseisausta ja onnellista joulun aikaa.

I had to phone someone so I picked on you

Tämän hetken elämä on täynnä pieniä iloja:

Joululahjojen touhuaminen: pidän siitä jopa ehkä enemmän kuin niiden saamisesta. Pidän siitä, miten voin suunnitella ja hihkua ja miettiä että mistähän tuo pitäisi ja mitkä olisivat hänen värinsä. Kihertely, kun pienen lipaston ylimpään laatikkoon tuo kaupunkireissulta toiselle mieleisen lahjan. :)

Hyvät kirjat ja se, kun joululahjaostoksilla kohtaa tyylikkäimmän kirjan aikoihin. Edgar Allan Poen Kootut Kertomukset lähti mukaan itselle, joululahjana äidiltä. Kiitos. <3 Lukeminen yömyöhään, kirjan maailmaan uppoaminen.

Pienet ja vähän isommatkin ostokset ihan vain itselle, koska olen ansainnut tai koska tarvitsen.

Lankakerien ja vyyhtien tuntu ihoa vasten, se kuinka eri paksuisista raidoista tulee miellyttävä kokonaisuus. Tulevien neuleiden suunnittelu. Omatekoisten neuleiden lämmittävyys.

Äidin mies, joka yllätti minut totaalisesti tuomalla risteilyltä tuliaisiksi ihkunpihkun pinkin karkkivärisen ponikassin. Ja vieläpä sillä ajatuksella, että "eikös se M niitä poneja kerää ja kustomoi?" Se on totta, ja myös se, että tykkään kaikesta tuollaisesta ällösöpöstä. <3

On tähän elämään mahtunut hiljattain myös itkua, stressiä, hammastenkiristelyä, jännittämistä, kaikenlaista. Mutta tänä jouluna kukaan ei ole vakavasti sairas *koputtaa puuta*. Toivottavasti tänä jouluna kukaan ei kuole ja tädinkin pikkuinen syntyy terveenä ja kaikki menee hyvin. Minä lähetän lämpimiä ja valoisia ajatuksia ihan kaikille. Ensi viikon sunnuntaina on talvipäivänseisaus, ja päivä alkaa pidentyä.

without each other's help there ain't no hope for us

Marraskuu on kohta ohi. Se on merkinnyt minulle oman kirjoitusrutiinin ja rytmin löytymistä, valtavan upeaa matkaa toisenlaiseen maailmaan kuin tämä missä itse elän. Se on ollut minulle henkilökartan piirtämistä, öisten ajatusten raapimista valkotaulun pintaan etten unohtaisi niitä, uusien asioiden oppimista ja tiedonhakua. Pääosin se on ollut yllättävän soljuvaa flow'ta, tekstin siirtymistä päästä sormien kautta koneelle, mutta osittain myös hiusten haromista, tupakkataukoja ja pusertamista. Unohtamatta kokopäiväistä ajatustyötä vielä kirjoittamattoman tekstin osalta ja unettomia öitä, joina kääntyilin sängyssä aivot ylikierroksilla käyden.

Omalta osaltani Nanowrimo tuli päätökseen jo perjantaina, kun otin vajaan 4000 sanan loppukirin.

Kirjoitin 28 päivän (miinus yksi haipakkapäivä siinä välissä, kun en ehtinyt kirjoittaa sanaakaan) aikana 50638 sanaa. Kirjoitin kokonaisen tarinan alusta loppuun ja olen jopa tyytyväinen siihen, mitä kirjoitin. Tekstin eteen on tehtävä vielä rutkasti töitä, tämä oli vasta ensimmäinen versio, mutta juuri tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa tiedän, mitä tulen tekstille tekemään. Mitä muutan seuraavaan versioon.

Lukijat ovat silti aina tärkeitä. Ilman lukijoita teksti ei pääse eloon, enkä itse saa uusia näkökulmia. Siksi pyydänkin juuri Sinua, joka tunnet minut ja joka haluat lukea juuri syntyneen tekstini, ottamaan yhteyttä. Kommentoi tai ota yhtettä irkissä /msg asarum mailiosoitteen kera. Aion tehdä tekstille nyt joulukuun aikana kevyen muokkauksen pahimpien virheiden vuoksi, mutta sitten olen valmis antamaan sen lukijoiden armoille. Sillä kaipaan kritiikkiä ja kommentteja.

P.S. Ihan tuikituntemattomille en tekstiä (tässä vaiheessa) anna luettavaksi, eli avunpyyntö koskee ihmisiä, jotka minut jollakin tavalla tuntevat. :)

asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi

• Kirjoittaminen ja se, että se sujuu. Sain kehitettyä juonta aika hyvin ja näin ollen myöhemmässä vaiheessa saan yhdistettyä tarinan palaset.
• Ensilumi!
• Omatekoiset mustikka-wienernougat-muffinit.
• Aamukahvi ja sen kanssa itseoikeutetusti nautittavat leivät (voita, juustoa, kalkkunaleikkelettä, kurkkusiivuja).
• Uudet langat ja niihin liittyvät suunnitelmat.
• Uuden serkun odottaminen ja siihen liittyvä lahjasuunnittelu.
• Petrooli ja turkoosi sekä niiden kanssa ruskea.
• Nappirasiat ja napit muutenkin.
• Lauantai-illan viettäminen kotona omatekoisen lasagnen, parin viinilasillisen ja hyvän elokuvan (kuten Kummisetä) kanssa.
• Se, kun nukkuva kissa kääntää kylkeään, huokaa nautinnollisesti ja maiskuttaa ehkä vähän.
• Kun Pessi tulee itsenäisesti sohvalle viereen makaamaan, kehrää kovaan ääneen kun vähän rapsuttaa ja vain on siinä, lämmittämässä.
• Momon "kiihdytysääni": kun sillä on iltavilli menossa, se ottaa ensin vähän vauhtia ja lähtee sitten juoksemaan hurjaa vauhtia päästäen lähtiessään sellaisen "NIUUUUUU!" -äänen. Hassu. :D
• Valkotaululle (minulla on sellainen lähellä paikkaa, jossa kirjoitan) kirjoittaminen, varsinkin erilaisten kaavioiden ja henkilökarttojen tekeminen.
• Shamaanirummun tuntu ihoa vasten.
• Hyvät kirjat (viimeksi luettu Anja Kaurasen Tushka, nyt työn alla Stephen Kingin Epätoivon Kaupunki).
• Villasukat, varsinkin, kun ne on tehnyt itse.
• Paperikaihdin, jonka Santtu asensi olohuoneenkin ikkunaan (makuuhuoneessa sellainen jo on). Siitä ikkunasta paistaa aina talvella päivällä aurinko niin, että se häiritsi kirjoittamistani, kun verhoja ei saanut kunnolla vedettyä ikkunan eteen. Nyt ei häiritse, eikä muutenkaan enää tunnu että asuisi akvaariossa (ikkunat kadulle päin).
  

I'm happy, hope you're happy too

Katsoimme tänään Ashes to Ashesin ensimmäisen kauden viimeisen jakson, ja täytyy sanoa, että voi Gene Hunt sentään! Grrrrr.... (Ja hys nyt vaan siellä siitä, että aina kuolaan vanhojen ukk... vähän vanhempien miesten perään... :P)

Kyyneleetkin olivat herkässä, täytyy myöntää. Tuollaiset vetää kyllä aina tunteelliseksi. Hyvä sarja, täytyy sanoa, vaikka myönnetään, että sitä jaksoi katsoa lähinnä D.C.I. Huntin viehätysvoiman vuoksi. Kyllä Life on Mars oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa, myös kappaleena.

Olen palannut kirjoittamaan. Se tuntuu todella hyvältä pitkän tauon jälkeen. Huomaa sen, kuinka voi saavuttaa flow'n, kun vain aloittaa. Tänä vuonna en myöskään aio kirjoittaa öitä läpeensä, nyt kun olen saanut unirytmin melko mukavaksi. Paljon kivempi, kun päivällä on sitä omaa aikaa. :) Ja sitten kun on päivällä saanut sanamääränsä kirjoitettua, voi loppuillan neuloa. Nimimerkillä "projektilaatikko pursuilee yli".

Mistä puheen ollen, taidan mennä neulomaan toista korvaa. (Schatten lauantaina.)

Sikajaperrrrrkele!

Se on taas täällä.

Sen kunniaksi sivupalkkiin sanamäärän ilmoittava juttuasia. Tämän päivän tavoite tehty! :)

Tarot-korttini

You are The High Priestess

Science, Wisdom, Knowledge, Education.

The High Priestess is the card of knowledge, instinctual, supernatural, secret knowledge. She holds scrolls of arcane information that she might, or might not reveal to you. The moon crown on her head as well as the crescent by her foot indicates her willingness to illuminate what you otherwise might not see, reveal the secrets you need to know. The High Priestess is also associated with the moon however and can also indicate change or fluxuation, particularily when it comes to your moods.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

hämärän leikit

Tämä vuodenaika on luomisen aikaa. Imen energiaa valloittavan viileistä päivistä, siitä tietystä syksyn tuoksusta, kirpeydestä ja kuulaudesta. Annan sateen lävistää savurenkaat, pisaroiden laskeutua takille, hiuksille, silmälaseille. Vedän sisääni sitä voimaa, joka talven aikana muuttuu tekstiksi, neuleiksi, taiteeksi.

Hion päässäni henkilöhahmojen luonteita, tapahtumia, paikkoja, valmistaudun ensi kuun kirjoitustyöhöni henkisesti.

Kädet hakeutuvat puikoille ja langoille, suunnittelevat väriyhdistelmiä, pintoja, muotoja.

Neulemuistikirjani sivuille ilmaantuu kuin tyhjästä suunitelmia kustomoiduiksi poneiksi, käyn mielessäni läpi baittilaatikkoni sisältöä, jouhikokoelmaani, maalejani.

Lankalaatikoita kolutessa pysähdyn yhä useammin valkoisten lankojen kohdalle, suunnittelen etukäteen, millä maulla ne värjäisin, mitä värjätyistä langoista tekisin.

Selailen korutarvikeliikkeen sivuja, pysähdyn ajatuksissani usein purkilliseen valmiita tikkareita työpöydälläni. Olen suunnitellut nyt valmiiksi paljon, tiedän, mitä olen tekemässä.

Nyt on juuri se pysähtymisen hetki. Hiljaisuus ennen musiikkia. Mieleni on silti kuin myrskyn keskellä, täynnä ideoita, assosiaatioita, värejä, sanoja, muotoja, työvaiheita, jotka suorittaa sitten, kun on siihen valmis.

Ja minä tiedän sen, että hiljaisuus päättyy pian. Voin jo melkein tuntea, kuinka korut ja silmukkamerkit muodostuvat käsieni välissä. Kuinka maali tarttuu muoviseen pintaan, miltä poninjouhet tuntuvat. Miten teksti valuu sormenpäistäni näppäinten kautta ruudulle.

Nyt, juuri nyt, keskityn neulomaan, saattamaan keskeneräisiä loppuun, jotta voin aloittaa jotakin uutta pian.